Tavoitteellinen Oppiminen

Kaiken ohjatun oppimisen tulee olla tavoitteellista – myös ilmiöoppimisessa

Lue kirjoitus

Kaiken ohjatun oppimisen tulee olla tavoitteellista – myös ilmiöoppimisessa

Viime päivinä julkisuudessa ollut keskustelu ilmiöoppimisesta osoittaa, että keskustelua todella tarvitaan. Ilmiöoppiminen käsitteenä on monelle tuttu, mutta sen syvällinen ymmärtäminen on vielä kesken. Yhdessä Helsingin Sanomien artikkelissa kiteytettiin: ”hyvä idea, mutta huono toteutus”. Uusien toimintamallien jalkauttaminen tarkoituksenmukaisella tavalla koulukäytänteisiin ei tapahdu hetkessä, vaan se vaatii vaivaa ja työtä meiltä kaikilta.

Lukiessani HS:n artikkelia Pukinmäenkaaren koulun ilmiötyöskentelystä, syntyy vaikutelma, että ilmiöoppimisen tärkein asia on unohtunut. Kaikki ohjattu oppiminen, myös ilmiöoppiminen lähtee tavoitteiden ymmärtämisestä, niin opettajan, huoltajan kuin oppilaankin osalta. Jos oppilas kokee, että ilmiötyöskentelyssä ”voi tehdä mitä vain”, ei tavoitteiden asetannassa ole onnistuttu.

Oppilasta ei saa myöskään jättää yksin tavoitteidensa kanssa ja ne tulee asettaa oppijan kannalta oikealle tasolle. Oppimista tapahtuu vain, mikäli tavoite asettuu lähikehityksen vyöhykkeelle, ei liian korkealle, eikä liian matalalle. Mikäli oppilas kokee osallisuutta tavoitteiden asetannassa, ollaan tavoitteellisuudessa ja ilmiötyöskentelyn onnistumisessa jo pitkällä. Tästä syystä tavoitteista keskustelemiseen käytetty aika ei ole tuhlausta tai pois oppimisesta vaan tärkeä osa oppimista. Sen sijaan, jos tavoitteet eivät osu lähikehityksen vyöhykkeelle, koko loppuaika ilmiöstä tai muusta opetuksesta on tuhlausta. Jos opettaja ei ole sisäistänyt opetussuunnitelman ydintä, on hänellä usein ”liian kiire opettamaan”.

Opetussuunnitelma ohjaa oppilaskeskeisyyteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että opettajan rooli oppimisessa olisi vähäisempi. Päinvastoin. Se on hyvin keskeinen. Otetaan esimerkiksi tavoitteiden asetanta: Sen sijaan, että opettaja vain kertoo tavoitteet, hänen tulisi huolehtia, että oppilas myös sisäistää tavoitteet ja ohjata oppilasta asettamaan odotukset omalle lähikehityksen vyöhykkeelle. Eli tulokulma ja toimintamallit muuttuvat tai tarvitsevat muutosta, jotta annamme kaikille oppilaille valmiuksia selviytyä muuttavassa maailmassa. Opetussuunnitelman soveltaminen koulussa onnistuu ymmärryksellä, hyvillä käytännöillä ja välineillä. Tällöin myös ilmiöoppiminen toimii kaikille, eikä se synnytä eriarvoisuutta.

Jätkäsaaren peruskoulussa ilmiölähtöisessä oppimisessa on onnistuttu ja se on toiminnan keskiössä. Koko koulun henkilökunta on sitoutunut ”hyvän idean hyvään toteuttamiseen”. On lähdetty yhdessä luomaan ilmiöoppimisen kulttuuria. Tästä on syntynyt ymmärrys, kuinka tehokas keino ilmiöoppiminen on ja kuinka sitä tehdään hallitusti. Jätkäsaaressa on myös puntaroitu ja havainnoitu, missä ilmiöoppimisen vaarat ovat.

Olemme yhteiskehittäneet Jätkänsaaren peruskoulun kanssa työkaluja tukemaan ilmiölähtöisen oppimisen hallintaa, Helsingin Nopeiden kokeilujen puitteissa. Digitaaliset välineet tuovat koko opetussuunnitelman tavoitekentän opettajalle ja oppilaalle ja myös huoltajille selkeästi esiin. Ilmiötyöskentelyssä tavoitteita oppimiselle asetetaan niin laaja-alaisista kuin oppiainekohtaisista opetussuunnitelman tavoitteista. Ne ovat siis samoja tavoitteita, joita kohti edetään myös muilla oppitunneilla tai oppimistilanteissa. Näin toimiva ilmiötyöskentely ei ole irrallinen osa muusta oppimisesta, vaan kiinteä ja tehokas malli tavoitella opetussuunnitelman määrittelemiä tavoitteita. Jätkäsaaren ilmiöoppimisen mallia esiteltiin myös ulkomaisille vieraille osana Helsinki Education Week -tapahtumaa marraskuun alussa.

Emme ole vielä tässä asiassa määränpäässä. Parhaaseen lopputulokseen pääsemme yhdessä, rohkeasti kokeilemalla. Toimivat mallit läpäisevät myös kriittisen tarkastelun ja kehittyvät keskustelun kautta edelleen.

Kati Nevatalo, pedagoginen johtaja, Kasvan Education

Share